Laivatekniikka
Varsinaista laiva- ja meritekniikan koulutusta antavat Aalto-yliopisto Espoossa sekä Turun Ammattikorkeakoulu.
Aalto-yliopistossa laivanrakennus sijoittuu konetekniikan koulutusohjelmaan. Suuntavaihtoehdot ovat kuljetusvälinetekniikka tai laivanrakennustekniikka. Mahdollisia pääaineita taas voivat olla laivanrakennustekniikka, arktinen laiva- ja meritekniikka, laivahydrodynamiikka tai laivojen koneistot. Olennaisena osana opintoja ovat yhteydet telakkateollisuuteen ja laivan operointiin. Opintoihin kuuluu pakollisena osana myös harjoittelujakso. Harjoittelun voi suorittaa vaikkapa telakalla, ulkomailla tai laivassa. Opiskelijat muodostavat Laivanrakentajainkerhon, jonka toimintaan kuuluu sekä opiskelua tukevia että vapaa-ajan rientoja. LRK pitää aktiivisesti yhteyttä myös muiden pohjoismaiden laivanrakennusteekkareihin.
Turun ammattikorkeakoulussa laiva- ja venetekniikka kuuluu kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmaan. Opettajien joukossa on asiantuntijoita telakoilta, laivastosta, veneteollisuudesta, varustamoista, insinööritoimistoista sekä alihankintayrityksistä. Laiva- ja venetekniikan opetus on tiiviissä yhteydessä käytännön laivanrakennukseen.
Meriteollisuuden tarpeisiin sopivaa koulutusta annetaan myös monissa ammattioppilaitoksissa, sekä muissa korkeakouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.
Satakunnan ammattikorkeakoulun Tekniikka Rauman toimipisteessä voi valita laivaopintoja. Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma pitää sisällään mahdollisuuden valita koneensuunnittelun (tuotantotekniikka, koneensuunnittelu, laiva- ja konehuonesuunnittelu), automaation (automaation ohjausjärjestelmät, koneautomaatio) sekä tietotekniikan (automaation ohjausjärjestelmät, koneautomaatio, sulautetut järjestelmät, yritysverkot, etäkäytöt) moduuleja.
Lisäksi
merenkulkualan koulutusohjelmassa merikapteeniopiskelijalla ja merenkulkualan insinööriopiskelijalla on erilaiset suuntautumisvaihtoehdot. Merikapteeni opiskelee muun muassa johtamista, aluksen ohjausta, laivatekniikkaa ja merimiestaitoa. Merenkulkualan insinööri opiskelee laivatekniikkaa, huolto- ja kunnossapitoa sekä merimiestaitoa.