Risteilijäkauppa suuressa vaarassa
Amerikkalainen varustamo Royal Caribbean tekee pian päätöksen kolmannen Oasis-luokan loistoristeilijän rakentajasta. Vahvin ehdokas on STX Finlandin Turun telakka, jonka tukena on koko suomalainen meriteollisuus. Sopimus uhkaa kuitenkin kaatua viime metreillä Suomen valtion epäröintiin. Meriteollisuus pelkää, että kysymys on muutamista päivistä tai korkeintaan viikoista.
Royal Caribbeanin risteilijätilauksen kokonaisarvo on yli miljardi euroa. Kaupan varmistumisen edellytyksenä on uskottava rahoituspaketti. Varustamon ja rahoittajien pitää pystyä luottamaan siihen, että telakkayhtiön resurssit riittävät laivan rakentamiseen.
STX Finland on saanut varmistettua kolmannen Oasiksen rahoituspakettiin yhteensä yli sadan miljoonan euron pääomat telakan korealaiselta emoyhtiöltä STX:ltä ja suomalaisilta yksityisiltä tahoilta. Paketin kolmas lohko tulisi Suomen valtiolta, jolta STX Finland on pyytänyt muutamien kymmenien miljoonien eurojen luottoa. Kyse ei ole tuesta eikä omistusjärjestelystä vaan tavanomaisesta lainasta, jonka telakkayhtiö maksaa takaisin valtiolle, kun laiva on valmistunut.
Royal Caribbean voi tilata risteilijän myös ranskalaiselta Saint-Nazairen telakalta. Tämä sopisi hyvin emo-STX:lle, joka omistaa ranskalaistelakasta enemmistön. Vähemmistöomistajana on Ranskan valtio 33 prosentin osuudella.
Ranskalaiset taistelevat megaluokan laivakaupoista yhtä päättäväisesti kuin suomalaiset. Suomen meriteollisuus pitää hyvin todennäköisenä sitä, että Ranskan valtio tekee kaikkensa, jotta ranskalaiset voivat kaapata arvokkaan tilauksen suomalaisten nenän edestä.
Royal Caribbeanin risteilijätilaus antaisi meriteollisuuden ammattilaisille työtä 12 000 miestyövuoden verran. Kyse on satojen miljoonien eurojen palkkasummasta, joka poikisi valtiolle ja kunnille huomattavan suuret verotulot. Työllisyyden lisäksi kauppa vahvistaisi yli 900 yrityksen kilpailukykyä ja tulevaisuudenuskoa. Tällaisten tilausten kotimaisuusaste on peräti 80 prosenttia.
Poliittisilla päätöksentekijöillä on vielä mahdollisuus varmistaa kaikki tämä lainalla, jonka koko on valtion voimavaroihin nähden pieni. On helppo nähdä, että myönteinen päätös tarjoaa kansantaloudelle erinomaisen tuoton hyvin pienellä riskillä. Jos taas tilaisuutta ei hyödynnetä, Suomi tulee lahjoittaneeksi miljardiluokan tulonsiirron Ranskaan. Sitä meidän ei kannata tehdä.
Meriteollisuudella on erinomainen keskusteluyhteys Suomen hallitukseen. Ymmärrämme hyvin sen, että haastavina aikoina päättäjien pöydille tulee suuria ja pieniä asioita, joihin pitää ottaa nopeasti kantaa. Luotamme kuitenkin lujasti siihen, että pääministeri Jyrki Katainen ja hänen ministerinsä ymmärtävät Royal Caribbeanin risteilijätilauksen merkityksen – ja tekevät tarvittavat päätökset.
Maailman hienoimmat, tehokkaimmat ja ympäristöystävällisimmät risteilijät ovat tulleet Suomesta 1970-luvulta lähtien. Suomalaiset ovat ne suunnitelleet ja suomalaiset ovat ne rakentaneet. Epäröintiin meillä ei ole kuitenkaan varaa, nukahtamisesta puhumattakaan. Pienen maan kannattaa tehdä kymmenien tuhansien työpaikkojen puolesta kaikki, mikä on sen omassa vallassa.
Meriteollisuus ry:n verkostoryhmä
Jari Suominen, toimitusjohtaja, NIT Oy
Jarno Soinila, myyntijohtaja, Lautex Oy
Tapio Kordelin, toimitusjohtaja, Shippax Oy
Kari Makkonen, toimitusjohtaja, Orsap Oy
Mauri Mäkiranta, hallituksen puheenjohtaja, Merima Oy
Kari Pöri, myyntijohtaja, Astrum Engineering Oy
Markku Salonen, toimialajohtaja, YIT Meriteollisuus
Janne Sirviö, toimitusjohtaja, Kaefer Oy
Merja Salmi-Lindgren, toiminnanjohtaja, Meriteollisuus ry