Lounaisrannikon keskuskaupungit Turku, Uusikaupunki, Rauma ja Pori ovat tänään päättäneet uuden meriteollisuuden innovaatioalustan perustamisesta. Innovaatioalustan toiminta käynnistyy vuoden 2012 alussa. Meriosaamisen vahvistaminen on yksi Lounaisrannikkoyhteistyön (LOURA) painopistealueista.
Innovaatioalusta kokoaa meriosaamiseen liittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan parhaan osaamisen lounaisrannikolle yhteisen sateenvarjon alle. Toimintamallissa yhdistyvät strateginen johtaminen, koordinaatio ja konkreettiset kehittämistoimet. Kaupunkeihin perustetaan uusia meriteollisuuden tarpeita palvelevia tutkimusryhmiä, joista parhaillaan neuvotellaan yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten kanssa.
"Yhteistoimintamallilla lounaisrannikon keskuskaupungit vahvistavat meriteollisuuden pitkäjänteistä kehittämistoimintaa ja edistävät meriosaamisen verkostoitumista alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti", kertoo innovaatioalustan valmistelua johtanut Mervi Pitkänen, Meriklusteriohjelman ohjelmajohtaja. "Innovaatioalustalla vastataan myös valtionhallinnon, erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön odotuksiin uusista ja vaikuttavammista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhteistyömalleista", Pitkänen jatkaa.
"Lounaisrannikon meriteollisuuden saamat uudet tilaukset osoittavat, että panostukset meriosaamiseen kannattavat", toteaa Rauman kaupunginjohtaja Arno Miettinen.
Lisätietoa:
Aleksi Randell, Turun kaupunginjohtaja. puh. +358400 500 822
Jouko Lehmusto, Turun apulaiskaupunginjohtaja, puh. 0500 523 900
Kari Koski, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja, puh. 0500 757 567
Arno Miettinen, Rauman kaupunginjohtaja. puh. 050 646 11
Aino-Maija Luukkonen, Porin kaupunginjohtaja, puh. 044 701 1010
Mervi Pitkänen, ohjelmajohtaja, Meriklusteriohjelma (OSKE), puh. 040 535 3066
Pipa Heinonen, Lounaisrannikkoyhteistyön asiamies, puh. 040 729 5364