Seminaarin aiheena ovat laivasuunnittelun tulevaisuuden haasteet. Lainsäädäntö asettaa merenkulkuun liittyvälle teollisuudelle kasvavia paineita päästöjen vähentämiseksi ja kestävämpien toimintatapojen luomiseksi. Toisaalta kustannuspaine kasvaa kaikilla merenkulun aloilla. Deltamarinin mielestä molempiin vaatimuksiin voidaan vastata samanaikaisesti. Kun kestävä kehitys otetaan huomioon jo konseptisuunnitteluvaiheessa, voidaan päästä kustannussäästöihin tarkastelemalla koko prosessia kokonaisvaltaisesti ja asiantuntevasti.
Juhlaseminaarissa tulevat olemaan läsnä Deltamarinin toimitusjohtaja Mika Laurilehto sekä puhujina rakennuttamispalvelujen myyntijohtaja Markku Kanerva ja kehityspäällikkö Esa Jokioinen. Esitykset tulevat kuvaamaan, miten kustannustehokkuus ja kestävyys käytännössä voidaan yhdistää.
Alf Björkman, yksi Deltamarinin perustajista ja yrityksen ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja, toteaa: ”Jo 20 vuotta sitten tiedostimme, että suunnittelutoimisto voi toimia laivanrakennusteollisuuden kehityskeskuksena.” Vuosien kuluessa yritys on osallistunut teollisuudenalan haastavimpiin projekteihin ja siten kehittänyt jatkuvasti oman henkilöstönsä osaamista. Deltamarin on kehittänyt lukuisia alusten prototyyppejä ja yritys tunnetaan myös uraauurtavasta työstään 3D-suunnittelun alalla.
Nykyään Deltamarin tarjoaa konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja laajalle kansainväliselle asiakaskunnalle. Asiakkaat edustavat monia merenkulun teollisuudenaloja kuten offshore, varustamotoiminta, laivanrakennus ja muut meritekniset toimijat. Deltamarin konserni työllistää n. 400 merenkulkuun liittyvien eri alojen asiantuntijaa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Raisiossa, minkä lisäksi Suomessa on konttorit Helsingissä ja Raumalla. Konserniin kuuluvia yrityksiä sijaitsee myös Puolassa, Kroatiassa, Monacossa, Kiinan Shanghaissa ja Shandongissa sekä Malesiassa.
Viime vuosina Deltamarin on keskittynyt kehittämään rakennuttamispalveluja, jotka on suunnattu sekä uudisrakennuksiin että konversioihin. Palvelun tarkoituksena on avustaa varustamoa laivan koko elinkaaren ajan projektin menestykselliseksi läpiviemiseksi ja tuloksellisen operoinnin takaamiseksi, oli sitten kyseessä uudisrakennus tai uudistusprojekti.
Viime aikoina Deltamarin on myös kehittänyt omaa standardoitua irtolastialuskonseptia, joka on markkinoilla otettu hyvin vastaan. Yrityksen suunnittelemat alukset ja offshore-yksiköt tarjoavat yleensä aina jotain uutta markkinoille.
Deltamarinin nykyinen toimitusjohtaja Mika Laurilehto kommentoi Alf Björkmanin lausuntoa yrityksen alkuvaiheista toteamalla: “Tänään tiedostamme, että meidän täytyy olla jopa jotain enemmän kuin alan kehityskeskus. Meidän on oltava projektin hallintaan erikoistunut organisaatio, joka avustaa sekä laivojen rakentamisessa että kehittämisessä”.
Lisätietoja:
Päivi Haikkola, markkinointipäällikkö. Puh. 02 4336 603 tai 040 5038 085
Sähköposti: paivi.haikkola(at)deltamarin.com